Lentolan Laatuelementti ja Skanska jatkavat yhteistyötään

Lentolan Laatuelementti on mukana Ahvenisjärven koulun rakennushankkeessa. Ahvenisjärven koulu on jo Laatuelementin kolmas koulukohde lyhyen ajan sisällä. Lisäksi tilaus on Laatuelementin kaikkien aikojen isoin kauppa. Toimitamme kohteeseen SK-väliseinää ja massiivilaattaa. Toimitettavat tuotteet valmistetaan vähähiilisestä, vihreästä betonista. 

Lentolan Laatuelementti toimittaa betonielementti Ahvenisjärven koululle.

”Hienoa, että Skanska luottaa Lentolan Laatuelementtiin ja saimme tämän kohteen meille tuotantoon. Yhteistyö molemmin päin, niin Skanskan kuin meidänkin osaltamme, on toiminut hyvin. Onnistuimme hyvin edellisen kohteen osalta, toimitusten ja tuotannon kannalta. Palautteet ovat olleet kiitettävää ja loppuselvitykset ovat sujuneet mallikkaasti. Työskentelemme tämän tilauksen parissa ainakin tammikuun loppuun saakka, mahdollisesti myös myöhempään.” Tommi Rönö kertoo ylpeästi. 

”Tämä on Laatuelementille iso ja mukavan haasteellinen kohde. Olemme erittäin innoissamme. Olemme ottaneet jo tilauksen työn alle, ja loppuvuosi tuleekin olemaan työn täyteinen.” Tehdaspäällikkö Arto Ottelin kommentoi tyytyväisesti. ”Meillä olisi Laatuelementillä nyt syksyn tullen tarvetta kokeneelle betonielementtityöntekijälle, sillä tehtaamme tuotanto- ja tilausmäärät ovat kasvaneet.” 

Lue lisää hankkeesta Skanskan sivuilta

Kasvaneen tuotannon ja tilauskannan myötä meillä olisi porukassamme tilaa kokeneelle ja ammattitaitoiselle betonielementtityöntekijälle. Mikäli etsit itsellesi töitä betonielementtien parissa, ja sinulta löytyy kokemusta betonielementtien valmistuksesta, ota yhteyttä Artoon sähköpostilla arto.ottelin(at)lentolanlaatuelementti.fi

Laatuelementit Kangasalle – T2H

Kuvassa raudoittaja, joka valmistelee betonielementtiä.

Lentolan Laatuelementti valmistaa väliseinäelementit ja massiivilaatat Kangasalle, Linkosuonpuistoon rakenteilla olevaan kerrostalokohteeseen. 

As Oy Kangasalan Latten rakennuttajana toimii T2H. Väliseinäelementtien ja massiivilaattojen toimitukset kohteeseen ovat parhaillaan käynnissä. 

Tutustu valmistuviin asuntoihin täältä. Yhtiön arvioitu valmistuminen on vuoden 2024 loppupuolella. 

Etsitkö luotettavaa ja ammattitaitoista betonielementtien valmistajaa? Ota yhteyttä Lentolan Laatuelementin Artoon.

Arto Ottelin
p. 040 717 3556
 myynti[at]lentolanlaatuelementti.fi

Lentolan Laatuelementti tekee väliseinäelementit Sääksjärvelle

Lentolan Laatuelementti on mukana Sääksjärven koulukeskuksen laajennushankkeessa. Laatuelementti valmistaa kohteeseen väliseinäelementit ja tilauksen kokonaismäärä on noin 2000m2. Väliseinäelementtien toimitukset Sääksjärvelle ovat alkaneet tammikuussa 2024. 

”Väliseinien tuotanto ja toimitus tuli hyvään aikaan tähän vuodelle. Saimme tällä viikolla ensimmäisen toimituksen matkaan. Sääksjärven yhteiskoulu sijaitsee tässä Tampereen naapurikunnassa Lempäälässä eli väliseinien toimitusmatka Lentolan Laatuelementin tehtaalta työmaalle on lyhyt.” Tommi Rönö kertoo kuormakirjan täyttämisen yhteydessä. ”Vierailin pari viikkoa sitten hankkeen työmaalla Sääksjärven koululla. Vaikutti mukavalta työmaalta ja siellä oli hyvä fiilis tekijöillä.” 

”Tämä tilaus turvaa hyvin tämän talven hommat eli tekemistä meillä piisaa. Väliseinäelementit ovat toimitettuna maaliskuun loppuun mennessä.” tehdaspäällikkö Arto Ottelin jatkaa tyytyväisesti. ”Lentolan Laatuelementin tahtotilana on jatkaa ja luoda tekemiselle jatkumo. Talven kalenteri on sopivasti täynnä ja olen työstänyt nyt kevään tilauksia tarjousten osalta.”

Sääksjärven koulukeskuksen laajennuksen KVR-urakoitsijana on Peab Oy 

Väliseinäelementit ja laatat Turkuun T2H:lle

Lentolan Laatuelementillä tapahtuu!

Lentolan Laatuelementti toimittaa väliseinäelementit ja laatat Turun Pitkämäessä sijaitsevaan Pukkilan kerrostalokohteeseen, Asunto Oy Turun Piastrellaan. Kohteen rakennuttajana toimii T2H.

Väliseinäelementtien ja laattojen toimitukset ovat vuoden 2023 loppuun mennessä. Elementit kohteeseen kuljettaa Kuljetusliike Jaakko Pohjola Oy.

Tutustu lisää kohteeseen täältä.

Lentolan Laatuelementti on mukana Vuorentaustan koulun laajennusosan toteuttamisessa

Lentolan Laatuelementti toimittaa syksyn 2023 aikana Ylöjärven Vuorentaustan koulun laajennushankkeeseen. Tilaus kattaa hankkeen SK-elementit, sokkelit, laatat ja väliseinä elementit. Vuorentaustan koulun laajennuksen arvioitu valmistuminen on loppuvuonna 2024.

Laajennuskohteen rakennuttajana toimii Rakennusliike Lapti Oy.

Elementit kohteeseen kuljettaa pälkäneläinen Jaakko Pohjola Oy, joka on Lentolan Laatuelementin pitkäaikainen yhteistyökumppani.

”Vuorentaustan koulun laajennushanke on ensimmäinen julkisen rakentamisen kohde, johon olemme päässeet mukaan tuottamaan elementtejä. Olemme erittäin iloisia, että pääsimme mukaan tähän hankkeelle tuottamaan laajennusosan elementit. Ylöjärven lapset ja nuoret pääsevät opiskelemaan laadukkaaseen kouluun laajennusosan valmistuttua. ” Tommi Rönö iloitsee Lentolan Laatuelementiltä.

Suuri SK-elementti esillä elementtitehtaan nosturilla.
”Toimitamme kohteeseen väliseinäelementtejä, laattoja, sokkeleita sekä SK-elementtejä.” Tommi Rönö kertoo. Kuvassa SK-elementti Laatuelementin tehtaalla kuvattuna.